S

Suvi

Ihania kuvia, vaikka poikaa ei paljon hymyilyttänyt. Senja on taitava kuvaaja ja loi kiireettömän ilmapiirin. Hän myös teki kaikkensa viihdyttääkseen lasta.
Suosittelen lämpimästi.

E

Eve

Saimme aivan ihania kuvia, vaikka 1-vuotias olikin hieman haastavalla tuulella. Kuvat tulivat myös hyvin nopeasti. Joustava ja taitava kuvaaja, kiitos!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Laura

Aivan upeita kuvia <3 Senja on todella taitava ja rauhallinen käsittelemään vauvoja. Koko kuvaus sujui vauvan ehdoilla <3
Palautteet. Senjakulmala.fi

Elisa Keinänen

Kiitos kuvista! Ihanilta näyttävät!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Iiris Haavisto

Jälleen tosi onnistunut kuvaus, kiitos :)!

I

Immi Helpiölä

Kävimme yksivuotiskuvauksessa ja ollaan oikein tyytyväisiä lopputulokseen! Lapsi oli kovin itkuinen ja olisi halunnut olla vain äidin sylissä. Lopputuloksena saatiin kuitenkin oikein ihania hymykuvia eikä itkuisuudesta tietoakaan 😍

P

Piia

Aivan ihania kuvia. Kuvauksessa mentiin vauvan tahtiin ja huomioitiin koko perhe.

H

Heidi

Kiitos ihanista kuvista. Kuvaaja otti koko perheen huomioon ja kuvaustilanne sujui mukavasti.

H

Humeyra

Kuvat ovat ihania! Olen niin tyytyväinen sekä studioon että tuloksiin. Rauhallista ja mukava olla siellä. 😊😊

S

Salla

Yksivuotiskuvien ottaminen viihtyisässä studiossasi meni hienosti ja kuvat saimme nopeasti. Kiitos kauniista otoksista! ❤️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Jutta K

Saatiin ihania ja onnistuneita valokuvia otettu meidän energisestä pentukoirasta ❤️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Roosa

@roosa.nuorala

Ihana Senja! Kuvaus tapahtui täysin lapsen tahtisesti. Kun pikkusella alkoi palaa käämit, antoi hän pienelle aikaa rauhoittua. ❤️ Kuvat olivat mahtavia, enemmän mitä osasin odottaa! Kiitos.

Suosittelen lämpimästi.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Linda

lindapauliiina

Aivan ihania kuvia iso määrä, kiitos Senja. Kuvaustilanne oli rauhallinen ja lempeä, kuvaaja ohjasi meitä aikuisia ja muita lapsiamme hyvin. Vauvasta tuli erittäin söpöjä kuvia, samoin perhe- ja sisaruskuvat onnistuivat erinomaisesti. Kuvat tulivat nopeasti, kiitos paljon!🤎

E

Essi

Kiitos ihanista vauva ja sisaruskuvista. Vaikka tilanne oli hieman haastava välillä kun esikoinen ei malttanut olla paikoillaan, kuvista tuli mahtavat ja ohjasit jäntä hienosti.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Jasmiina Inkinen

Aivan ihania kuvia <3 kiitos.
S

Suvi J.

Kuvaustilanne oli rento ja sujui erinomaisesti. Kuvat olivat aivan huippuja ja tulivat nopeasti! Erityismaininta joustosta ja hyvästä asiakaspalvelusta, kun lapsi sairastui juuri kuvauspäivän aamuna.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Emilia

Emiiliannika

Kuvaustilanne oli helppo niin meille aikuisille, kuin lapselle. Tilat oli todella ihanat ja siellä oltiin huomioitu kaiken ikäiset vauvat. 😍 Kuvat tulivat vain kaksi päivää kuvauksesta ja en voisi olla tyytyväisempi. ❤️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Immi Helpiölä

Kivoja kuvia ja myöskin kuvaustilanne oli kaikille osapuolille mukava.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Laura

Aivan ihania kuvia taas! Kahdesta vaikea saada yhtä onnistunutta kuvaa, mutta saimme monta <3
Palautteet. Senjakulmala.fi

Karolina

Saimme aivan ihania kuvia vauvastamme, voin suositella valokuvaajaa. Senja vastasi myös viesteihin todella nopeasti ja lopulliset valokuvatkin saimme alle viikossa.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Iiris

Saimme Senjalta todella kauniit raskauskuvat! Kuvattavana tuntui myös siltä, että Senja tietää mitä tekee ja mikä näyttää kuvassa hyvältä ja ohjasi meitä hyvin! Voin suositella kaikille

Palautteet. Senjakulmala.fi

Arlene

Erittäin miellyttävä kuvaus kokemus ja osaava valokuvaaja. Suosittelen !

Palautteet. Senjakulmala.fi

Linda

Kiitos jälleen kerran❤️ tämä kuvaus kerta oli jo kolmas ja en voisi olla tyytyväisempi. Saimme ihania kuvia ja ihana uudistus että koko galleria sisältyy kuvaukseen👍🏻 Valmiit kuvat saimme jo parin päivän kuluttua kuvauksesta😊👍🏻

Palautteet. Senjakulmala.fi

Maria

Senja otti upeita kuvia 1-vuotiaasta pojastamme ja koko perheestämme samalla. Kuvaus sujui helposti ja nopeasti, ja galleria on täynnä toinen toista ihanampia otoksia. Kuvat myös toimitettiin todella nopeasti. Täällä erittäin tyytyväiset asiakkaat, kiitos jälleen kerran!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Noora

Aivan ihania kuvia taas kerran ❤️ Ollaan käyty jo useammissa kuvauksissa Senjan luona ja kuviin on helpompi rentoutua tutun kuvaajan kanssa. Kuvaukset sujuu stressittömästi täysin vauvan/lasten ehdoilla. 🙏🏼 Ihana uudistus myös, että ei tarvitse valita kuvista vaan koko galleria sisältyy 😍

Palautteet. Senjakulmala.fi

Elena

We had a family photoshoot in Arboretum this year. The pictures turned out beautiful as always. Senja could really capture emotions on our children faces. We have become her loyal customers throughout the years.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Katja

Kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Senja vastasi nopeasti viesteihin, kuvausaika järjestyi pian ja kuvaukseen saapumisen hän ohjeisti hyvin. Olo oli todella tervetullut, eikä tullut yhtään kiireen tuntua, vaikka vauva tahtoi syödä ennen kuvausta ja jouduttiin hetki odotella kuvauksen alkua. Senja käsitteli vauvaa niin taitavasti, kuin olisi ollut oma vauva. Kuvien koevedokset saatiin pian nähtäviksi ja valmiiden kuvien saantikin kävi äkkiä. Kuvat olivat aivan mielettömän kauniita! Ostimme kaikki kuvat, sillä oli mahdoton valita vain 5 niistä kaikista ihanista kuvista. Suosittelen Senjaa kaikille, jotka pohtivat vauvansa kuvaamista. ❤️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Minna

Kiitos aivan ihanasta ja vaivattomasta kuvauskokemuksesta. Kuvat olivat upeita.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Alina Rautaneva

Aivan ihania kuvia ja ihana kuvauskokemus, vaikka Ahtia vähän jännittikin. Kiitos ihanista kuvista!

S

Säde

Kiitos ihanista kuvista ja nopeasta palvelusta❤️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Kaisa

Kiitos ihanista kuvista ❤️ kaikki niin sujuvaa ja erittäin nopeeta palvelua 🥰 ehdottomasti tullaan toistenkin kuvauksiin😍

Palautteet. Senjakulmala.fi

Anu Ruponen

Kiitos kauniista kuvista ja nopeasta palvelusta :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Patricia

Oli ihana käydä Senjan luona Äitienpäivä kuvassa. Monta hienoa kuvaa tuli mistä oli vaikea valita parhaimmat. Ihana rento tunnelma.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Emma

Käytiin äitienpäiväkuvauksessa, kuvaus oli todella rento ja meidän 1,5v otettiin hyvin huomioon :) kuvat oli ihania ja saatiin ne muutamassa päivässä 😍.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Heidi

Kävimme Senjalla 6kk kuvauksissa, ja tunnelma oli heti rento ja tuttavallinen. Rekvisiitta oli kaunista ja kuvista tuli monipuolisia. Oli vaikea valita kuvista parhaat kun niitä oli niin paljon :) Kuvat saatiin nopeasti, menemme varmasti vielä uudelleenkin kuvattavaksi.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Tiia

Kävimme kolmatta kertaa Senjan kuvattavana. Tällä kertaa kuopuksemme vauva-/perhekuvissa. Senja on oikea vauvakuiskaaja ja nappasi jälleen suloiset kuvat hoivastaan tyytyväisestä vauvasta.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Mira

Kävin ottamassa odotusajan kuvat ja olin todella tyytyväinen. Senjalla oli rentoa olla kuvattavana ja kuvista tuli aivan ihania. Itseäni vähän jännitti olla kameran edessä, mutta Senja sai minut rentoutumaan ja hänellä oli ideoita millaisia kuvia otamme. Suosittelen Senjaa lämpimästi muille!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Saana

Senja oli aivan loistava kuvaaja sekä sen lisäksi ihan huippu vauvan kanssa! Tunnelma oli rauhallinen, mutta kuvaukset sujuivat kuitenkin nopeasti. Saimme kuvat esikatseltavaksi jo saman päivän aikana ja niistä tuli aivan ihania 💕

Palautteet. Senjakulmala.fi

Roosa Nuorala

Ihailin suuresti, kuinka Senja käsitteli vauvaa valokuvauksen aikana. Oli ilo seurata kuvausta. <3 Olimme äärimmäisen tyytyväisiä valokuviin ja voin lämpimästi suositella Senjan palveluita myös muille. Tulemme myös jatkossa hyödyntämään kuvauspalveluita lapsellemme.
Palautteet. Senjakulmala.fi

Sarianna

Kuvaushetki oli rauhallinen ja rento, Senja on todellinen vauvakuiskaaja. Kuvat olivat erittäin onnistuneita. Tänne palaamme varmasti uudestaan pienen kanssa.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Roosa ja Anni

Senja käsitteli vauvaa hienosti ja sai upeita kuvia pienokaisestamme. Kuvauksissa oli mukana myös meidän perheen koira, ja saimme aivan ihania perhepotretteja koko porukalla! Kiitos kovasti, tulemme varmasti uudelleenkin!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Salla

Senja sai taltioitua mielettömän suloisia otoksia meidän esikoisesta! Kuvaustilanne oli rauhallinen ja studio hyvin varusteltu newborn-kuvauksia varten.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Elina

Senjasta on tullut meidän luottokuvaaja. Hän on ottanut kuvia meidän molemmista lapsista useita kertoja ja ollut kuvaamassa myös molempien ristiäiset. Ihania kuvia tulee joka kerta!

M

Minerva

Käytiin Senjan kuvattavana jo raskausaikana ja nyt vauvan kanssa newborn-kuvauksissa. Kuvaustilanne oli todella rauhallinen ja miellyttävä, Senja toimi vauvan kanssa varmoin ja turvallisin ottein - vauva nukkuikin koko kuvausajan. Kiitos aivan ihanista kuvista!

M

Marjaana

Lapsella oli juuri kova vierastusvaihe päällä, kun kävimme kuvauksissa. Senja jaksoi kärsivällisesti kokeilla eri keinoja saadakseen lapsen rentoutumaan kuvissa ja onnistui saamaan tosi kivoja kuvia, vaikka lapsi olikin jännittynyt. Lisäksi saimme ensin koevedokset ja sitten valmiit kuvat todella nopeasti kuvausten jälkeen.

Palautteet. Senjakulmala.fi

M & T

Jännitettiin odotusajan kuvauksia melkolailla, mies vielä enemmän. Senja teki tilanteesta rennon ja miellyttävän molemmille. Saatiin ihania kuvia muistoksi tästä raskaus ajasta. Iso kiitos Senjalle! Suosittelemme!

E

Emmi

Lapsi ei tahtonut pysyä paikallaan eikä montaa kuvaa saatu mutta ei tarvinnut koska tuli hienoja kuvia!

M

Maria

Kuvausajat löytyi lyhyellä varoitusajalla joustavasti, ja kuvista tuli aivan ihania! Myös omat toiveet otettiin huomioon. Studiolta löytyi kaunista rekvisiittaa newborn-kuviin. Suosittelen!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Katri

@katriannamatilda
Saatiin sovittua kuvausaika newborn kuviin nopeasti! Senja otti ihanasti meidät vastaan ja huomioi myös isoveljen. Hänen vauvan käsittely oli loistavaa ja kuvista tuli vielä upeammat mitä osasimme odottaa! Meillä ei ollut ennalta ajatusta millaisia kuvia haluamme mutta Senja osasi toteuttaa juuri sellaiset mistä pidimme. Ei ole mitään huonoa sanottavaa, Senja on loistava kuvaaja ja ihana persoona <3
Palautteet. Senjakulmala.fi

Anu

anupauliina44

Saatiin nopeasti kuvausaika :) Ihanasti Senja käsitteli vauvaa ja rauhoitteli hyvin pientä. Oli helppo olla kuvattavana. Kiitos :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Linda

Kiitos! Aivan ihanat kuvat ja nopea palvelu. Saatiin jo toistamiseen nopealla aikataululla Senjalta kuvausaika ja kuvat todella nopeasti. Rauhallinen tunnelma, paljon kivaa rekvisiittaa ja kärsivällinen kuvaaja kun poikaa kovasti jännitti. Suosittelen!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Miia H

Aivan ihania kuvia saatiin. ❤️ Senja on todellakin ammattitaitoinen ja tietää mitä tekee. Oli ihanaa katsella kuinka hän käsitteli pientä ja ihania kuvia sai myös jäykkien vanhempien kanssa. Kiitos kauniista kuvista ja ihanasta palvelusta. 🥰

Palautteet. Senjakulmala.fi

Elina

Kiitos ihanista kuvista!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Marjut

Kävin tänään odotuskuvissa, enkä malta odottaa että saan nämä täydelliset kuvat itselleni. Erittäin ammattimaista ja ihastuttavaa palvelua. En voi muuta kuin lämpimästi suositella. ❤️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Hanna

Turhaan jännitin kun piti itsekin olla kameran edessä koska tuli ihania kuvia jälleen niin äidistä kuin lapsesta😍Senja tietää mitä tekee🤗 Niin ihanasti käsittelee vauvoja❣️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Niina R

Senja on upea vauvakuvaaja ja vauvakuiskaaja! Hänen studiossaan oli ihanan lämmin ja rauhallinen tunnelma ja hän osasi käsitellä vastasyntynyttä vauvaamme niin hyvin. Vauva nukkui kuin tukki hänen käsittelyssään ja kuvista tuli maailman suloisimpia! Olemme erittäin tyytyväisiä ja saimme kuvat valittavaksi jo samana päivänä ja valmiit kuvat seuraavana päivänä.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Amra Puskar

Kiitos hyvästä palvelusta ja siitä kun hoidit hienosti meidän pikkuista ja osaisit rauhoittaa häntä. Tullaan sulle toistakin kertaa kun osaat niin rauhallisesti ja kärsivällisesti käsitellä lapsia.. Kiitos tuhannesti

Palautteet. Senjakulmala.fi

Nea

Ihana Senja ja ihania kuvia raskauden loppumetreillä. Samalla otimme perhekuvia, ja voin taas vain sanoa että vau! Senjan kanssa yhteistyö ja kuvaus hetket ovat mukavia ja helppoja. Rekvisiittaa löytyy ja Senja on rauhallinen, vaikka meidän 2,5vee osaakin olla välillä hiukan energinen. Innolla taas seuraavaa kuvausta odotellen. 🙂

Palautteet. Senjakulmala.fi

Essi

Iso kiitos Senjalle. Kuvaus saatiin sovittua pikaisella aikataululla, hän käsitteli pientä todella taitavasti ja huomioi kuvauksessa koko perheen toiveineen. Otetut kuvat oli todella hyviä ja niistä oli vaikea valita parhaita. Kuvat saatiin todella nopeasti. Emme voisi olla tyytyväisempiä, kiitos!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Anna

Suosittelen!
Kävimme kuvauttamassa poikamme 2kk Senjan luona. Kuvat ja itse kuvaus tilanne onnistuivat yli odotusten, Senja käsitteli poikaamme hienosti ja saimme upeat kuvat todella nopeasti. Palvelu muutenkin erinomaista ja varmasti mennään uudestaan tulevaisuudessa!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Muhi Yasin

ihanat ja täydelliset kuvat💙
Tykkäsin paljon oikein hyvä laatua ja kärsivällinen kuvaaja. Samalla loistava hinta 👌🏻
Pitää hänen sanasta kun lupaa ja kaikki meni sovitetun aikataulun mukaista
Suosittelen kovasti
Kiitos kaikista Senja 🌹

Palautteet. Senjakulmala.fi

Noora

Senja otti meidän 1kk ikäisestä lapsesta kuvia ja olimme todella tyytyväisiä niin lopputulokseen kuin itse prosessiin: kuvausaika järjestyi joustavasti, kuvaustilanteessa Senja otti vauvamme hoiviinsa ja hoiti tilanteen alusta loppuun saakka. Valmiit kuvat saimme myös nopealla toimitusajalla. Lämmin suositus Lempäälän omalle vauvakuiskaajalle! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Emmi

Kävimme Senjan luona 1v-kuvauksessa ja samalla otettiin leipuri-teemakuvia. Kuvat ovat erittäin laadukkaita ja ammattitaidolla otettuja. Kuvaushetki oli mukava, rekvisiittaa oli kivasti kuvauksissa mukana. Kuvausaika oli sopivan pituinen, pienikin jaksoi keskittyä melko hyvin loppuun asti :) Ystävällinen palvelu ja erinomaiset kuvat nopeassa ajassa.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Tiia

Kuvaustilanne oli hyvin rauhallinen ja Senja osasi hyvin käsitellä hieman hermostunuttakin vauvaa. Kuvat ovat ihania ja saimme ne jo alle viikossa. Kaikenkaikkiaan erittäin positiivinen kokemus ja Senjalla ammattitaitoinen ote työhönsä. Tulemme varmasti tulevaisuudessakin hyödyntämään hänen palvelujaan.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Niina

Kuvausaika saatiin sovittua todella hyvin meidän aikatauluihin sopivasti, siitä paljon plussaa! Itse kuvaus sujui rauhallisesti ja Senja käsitteli vauvaa todella kauniisti. Tilat olivat hyvät ja rekvisiittaa oli runsaasti käytössä. Kuvat olivat todella kauniita ja ne toimitettiin nopeasti. En voi kuin kehua koko palvelua! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Alisa

Ei voi muuta kuin suositella Senjaa. Kuvauspäivä saatiin sovittua todella nopeasti ja myös itse kuvaushetki sujui nopeasti, mikä oli hyvä meidän väsyneelle vauvalle. Senja osasi hyvin käsitellä poikaamme ja sai helposti myös hymynkin tulemaan. Koko setistä (kuvausajankohdan sopimisesta kuvien saamiseen asti) jäi tunne, että kaikki sujui helposti ja mutkattomasti. Lisäksi hinta-laatu-suhde on todella hyvä.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Laura Viik

Kiitos! Kuvat olivat todella suloisia ja kuvauksesta sekä kuvaajasta jäi hyvä mieli. Senja osasi käsitellä pienokaistamme hyvin. Mielellämme tuomme vauvan kuvattavaksi uudelleen😊

Palautteet. Senjakulmala.fi

Tiia

Kuvaus saatiin sovittua nopealla aikataululla ja myös kuvat saatiin todella nopeasti. Senja osaa käsitellä lapsia hienosti kuvaustilanteessa, myös puitteet kuvaamiselle hyvät.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Katariina

@katariinajohansson_

Olimme neljättä kertaa kuvauksissa ja sen lisäksi, että saimme aivan mahtavat kuvat, pikkuinen nautti niin paljon kuvauksista! Hän sai leikkiä sekä riehua sekä olisi haluanut jäädä sinne leikkimään vielä pidemmäksi aikaa.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Pauliina

Saimme ihania kuvia ja kuvaustilanne oli rauhallinen ja ammattimainen. Kuvausaika järjestyi nopeasti, kuvat sai myös nopeasti. Suunnittelin että otamme myös 1v kuvat samassa paikassa. Vahva suositus 😊

Palautteet. Senjakulmala.fi

Susanna

Senja on ammattitaitoinen kuvaaja ja käsitteli hienosti 12 päivän ikäistä poikaamme. Kuvat olivat upeita ja tulivat nopeasti. Voimme suositella muillekin. :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Jonna Heikkilä

Olemme erittäin tyytyväisiä! Palvelu oli erittäin asiakaspalvelulähtöistä ja osaavaa! Ilolla havaitsin, miten luonnollisesti ja osaavasti toimit hitaastilämpenevän lapsen kanssa! Tulemme käyttämään jatkossakin palvelujasi! Kiitos!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Sajo

En ollut ikinä aikaisemmin käynyt missään kuvattavana, joten hieman jännitti etukäteen, osaanko olla kameran edessä luonnollisesti.
Senjan kanssa oli kuitenkin todella helppoa ja rentoa olla, ja jännitys unohtui.
Odotusajan kuvat olivat todella ihania ja ne tulivat nopeasti.
Ehdottomasti tulen vauvan kanssa uudestaan!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Nea

Aivan ihania yks vee kuvia Myystä ja perhepotretit kans! Smash cake kuvaus oli tosi hauskaa! Senja on aivan ihana valokuvaaja ja kuvannut Myytä jo kolme kertaa - joka kerta kuvat ovat olleet parhaita! 😍

Palautteet. Senjakulmala.fi

Hanne

Olimme pariviikkoisen kanssa vauvakuvissa. Tilat viihtyisät, kuvaaja ammattitaitoinen ja vauvan hienosti huomioiva, onnistuneet kuvat ja todella nopea palvelu. Kiitos!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Rine & Jari

Saimme olla ensimmäiset jotka pääsivät kuvauksiin uudessa ja isommassa studiossa, kaikin puolin hieno ja rauhallinen paikka. Senja käsitteli tyttöämme todella rauhallisesti ja varmasti, ja saimme kuvat otettua paljon nopeammin kuin odotimme. Itse kuvat näyttivät jo koevedoksissa mahtavilta, ja niinhän siinä kävi ettemme osanneet valita vain muutamaa vaan ostimme kaikki, kiitos kovasti. Suosittelemme lämpimästi Senjaa.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Sandra

Ihanan ystävällinen ja huumorintajuinen kuvaaja! Otti hyvin toiveemme huomioon ja keksi hienoja kuvauskohteita itsekin! Jäi todella hyvä fiilis upeiden kuvien lisäksi ❤️ Suosittelen lämpimästi 😍

Palautteet. Senjakulmala.fi

Iiro Ja Sari

Kuvaus sujui nopeasti ja eri kuvauskohteet oli valmiiksi katottu. Koevedokset tuli todella nopeasti ja samoin kuvien valinnan jälkeen saimme valmiit kuvat lähes heti.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Emmi

Kävimme ottamassa Senjalla esikoisestamme newborn -kuvat. Kuvausajan saaminen onnistui vaivattomasti jo viikon päähän. Kuvaushetki oli rauhallinen, ja se eteni täysin vauvan tahdissa. Ihailin mieheni kanssa kuinka ammattitaitoisesti Senja käsitteli vauvaa. Kuvista tuli niin kauniita, että päätimme ottaa jokaisen otoksen. Ehdottomasti suosittelemme Senjaa muillekin! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Laura

Olimme puolison kanssa raskausajan kuvauksissa Arboretumissa. Kuvaukset sujuivat hyvin kuumasta kelistä huolimatta. Senjalla oli hyviä ideoita ja hyvin otettiin meidänkin ideat huomioon. Kuvat sai nopeasti ja useammalla tavalla käsiteltynä. Nopeaa ja hyvää palvelua! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Arsema Hayle

arse____ma

Olemme tyytyväisiä asiakkaita! Hyvät kuvat ja kuvista saimme vielä valkata omat lempparikuvat. Iso plussana oli, että vauvaa osattiin rauhoitella kuvaan. Mielestämme oli erittäin onnistunut kuva hetket ja otokset.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Henna

Kävimme Senjan luona kuvattavana pienen alle kolme viikkoisen tyttömme kanssa. Senja on todella ammattilainen ja osaa toimia vauvojen kanssa. Kuvaus meni tosi hyvin ja kuvista tuli upeita. Kiitos vielä! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Ida Huhtala

Kävin kuvauksissa 10 päivän ikäisen vauvan kanssa. Senjasta huomasi, että on paljon käsitellyt vauvoja ja hän sai vauvan rauhoittumaan, vaikka välillä meinasi vähän itkukin tulla. Tunnelma oli rento ja olin erittäin tyytyväinen kuviin.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Henna ja Joni

Otimme yhteyttä Senjaan sopiaksemme raskausajan kuvauksen arboretumiin. Sopiva aika löytyi samantien ja saimme Senjalta myös vinkkejä, millaista rekvisiittaa kannattaisi ottaa mukaan. Kuvausaika oli vain 30 Min mutta Senjalla oli selkeä visio ja saimme ohjausta joten kuvia ehti ottaa monenlaisia lyhyessä ajassa. Mieleisiä kuvia ei siis ollut vaikea löytää todella nopeasti toimitetuista koevedoksista, vaan hankaluuksia oli lähinnä karsia pois hyviä kuvia. Iso suositus Senjan raskausajan kuvauksista ja lapsemme synnyttyä palaamme varmasti asiakkaiksi!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Elina

Kiitos Senjalle hienoista kuvista! Huomaa, että Senja on tehnyt tätä työtä paljon. Hän osaa käsitellä vauvoja ja kuvaus sujui nopeasti ja ammattitaidolla.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Riina

Kiitos Senjalle tyttäremme 1v. kuvista. Olemme erittäin tyytyväisiä kuviin. Palvelu oli ystävällistä ja ammattitaitoista! Kuvat olivat katsottavissa jo saman päivän aikana sekä vastaaminen muutenkin oli nopeaa ja ajan varaaminen helppoa! Tiedämme mihin tulemme jatkossakin, kun kuvaukselle on tarvetta. ❤

Palautteet. Senjakulmala.fi

Nadja Blomerus

Senja oli ystävällinen ja hyvin otti huomioon meidän toiveet.
Kuvat oli jo seuraavana päivänä katseltavissa.
Oli myöskin erittäin kärsivällinen meidän kanssa, tuli monta mutkaa matkaa ennenko päästiin kuvattavaksi asti.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Annele

Kiitos paljon ihanista newborn kuvista! Kuvat olivat erittäin onnistuneet. Senja sai vauvan pysyy rauhallisena, vaikka vauva oli hieman itkuinen. Varasin raskausaikana valokuvauksen ajoissa, että saan varmasti otettua kuvat Senjalla. Suosittelen lämpimästi kaikille! Tulemma varmasti uudestaan!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Mira

Kiitos Senjalle kovasti! Vauvan käsittely ja tyytyväisenä pitäminen kuvauksen aikana kävi todella sujuvasti ja upeasti. Kuvat saapuivat nopeasti ja aivan ihania kuvia saatiin.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Tanja

Kiitos paljon aivan ihanista 1v kuvista. Kävimme vuosi sitten ottamassa nb-kuvat ja tämä oli luonnollinen jatkumo käydä ottamassa kuvat. Senja osaa hyvin ottaa huomioon niin vastasyntyneen kuin tämmöisen 1v ikiliikkujan tarpeet kuvaustilanteessa :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Toni Lindberg

Tietää mitä tekee ja miten käsittelee kuvattavia. Kuvista tuli täydelliset. Tänne tullaan jatkossakin poijasta ottamaan kaikki kuvat.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Kristiina Jakobsson

Todella ihana ja hyvä kuvaaja! Vastaus tuli nopeasti, kuten myös kuvat. Mukava ja intiimi studio on iso plussa. :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Sini Viljanen

Ei voi muuta kun kehua! Aivan mieletön kuvaaja, joka piti meidän 2kk pienen prinsessan koko kuvauksen ajan rauhallisena ja sai hymyn hänen huulilleen. :) Studiolla oli vaikka mitä ihanaa rekvisiittaa kuvauksiin ja kuvista tuli todella kauniita. Varmasti tulemme uudelleen, kun kuvaukselle taas tarvetta! Kiitos! ❤

Palautteet. Senjakulmala.fi

Carita Tähkä

Valokuvaustilanne sujui hyvin ja vaikka uhmakas 3-vuotias meinasi pistää ranttaliksi, niin Senja sai tilanteen haltuun ja sai erittäin kauniita kuvia lapsistamme ja perheestämme.

S

Sonja R.

Olipa mukavaa käydä taas Senjalla kuvattavana - tällä kertaa pojan 1v-kuvauksissa. Senja toteutti kaikki ideani upeasti ja huomioi toiveeni. Poikani oli kuvausten ajan melko vakava, mutta ilokseni huomasin, että koevedoksissa oli paljon hymykuvia ja olikin vaikeaa valita parhaat. Kuvat tulivat nopeasti ja hinta oli edullinen.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Jenni

Kävimme vastasyntyneen kuvauksissa pienen neitokaisen kanssa. Kuvat onnistuivat loistavasti, vaikka itkuinen neiti toi omat haasteensa kuvaukseen. Senja käsitteli lasta ammattitaitoisesti. Kuvat saimme todella nopeasti käsiteltynä itsellemme. Aiomme suositella kuvaajaa muillekin.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Terhi Kauppila

Kiitokset kuvista! Palvelu oli nopeaa ja ammattimaista. Ajanvaraus helppoa. Onnistuneita otoksia oli paljon ja vaikeus oli valita mieluisimmat.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Johanna

Käytiin Senjalla kuvauttamassa 1-vuotis kuvat ja saimme aivan mahtavaa palvelua!
Lapsi oli väsynyt ja kiukkuinen ja silti Senja sai loihdittua aivan mielettömät kuvat!
Olemme nyt kaksi kertaa käyneet ja molemmilla kerroilla olen lähtenyt tyytyväisempänä kuin oisin voinut kuvitella!
Ja mikä vielä parasta niin kuvat saatiin itselle jo kolmessa päivässä! Ihan mahtavaa ihmiselle joka ei millään malta odottaa! ☺️
Suosittelen jos haluat mahtavaa palvelua ja mielettömiä kuvia!
Me varmasti tulemme vielä uudestaan! ☺️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Juulia

Kävimme Senjalla kuvauttamassa 9kk ikäistä poikaamme ja olemme niin tyytyväisiä lopputulokseen!! Oli vaikea valita mitkä kuvat halusimme kun kaikki oli niin onnistuneita! Ajan varaaminen kävi helposti ja saimme kuvat käsiteltynä itsellemme alle viikossa. Senja oli tosi helposti lähestyttävä! Iso suositus! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Anette

Kuvaukset onnistuivat todella hyvin. Vauva oli itkuinen ja ajattelin jo etukäteen tuleeko kuvat onnistumaan. Valokuvaaja pysyi rauhallisena ja kuvat olivat todella ihania. Aijon tulla uudestaan ja suositella muille. Olen todella tyytyväinen kuviin.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Katariina Johansson

@katariinajohansson_

Olemme aiemmin käyneet raskausajan kuvauksissa ja nytten kävimme 9 päivää vanhan pikkuisemme kanssa newborn kuvauksissa. Kuvaukset sujuivat todella hyvin ja pikkuinen oli hyvissä käsissä koko kuvauksien ajan. Kuvat olivat mielettömän ihanat ja olisi kyllä myöhemmin harmittanut jos ei vauvan ollessa pieni olisi käynyt kuvauttamassa täällä!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Mira

Loistava kuvaaja, ihanasti kontaktissa vauvankanssa sai hänet hyvin rauhalliseksi. Upeita kuvia tuli muistoksi meidän vastasyntyneestä:)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Nea Halttunen

loawh.blogspot.com

Ihana Senja ja ihania kuvia taas jo 6kk vanhasta Myystä! Lottovoitto oli löytää näin ihana ja osaava lasten valokuvaaja! Kiitos!❤

Palautteet. Senjakulmala.fi

Dalla Hankala

Kävimme 9 päiväisen tyttövauvan kanssa kuvauksissa. Ajan saimme tosi nopeasti ja yhteydenottooni vastattiin lähes heti.

Senja käsitteli tytärtämme varmoin ja turvallisin ottein, eikä kiire ollut mihinkään vaikka vauva söi muutamaan otteeseen kuvausten aikana. Koevedokset saimme samana päivänä ja seuraavana päivänä varsinaiset kuvat. Tyytyväisiä olemme kaikin puolin, kiitos! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Johanna Moskari

www.instagram.com/josmu/

Käytimme kolmeviikkoista vauvaa kuvauksissa. Todella hyvää palvelua, ajan saimme heti ja viesteihin vastattiin nopeasti. Studio ihanan vauvaystävällinen ja rekvisiitat upeita. Senja osasi todella hyvin käsitellä vauvaa ja saimme aivan upeita kuvia. Suosittelen ehdottomasti!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Katja ja Andrei

Kiitos Senjalle upeista New-born kuvista. Kuvaus oli mukava ja rento. Olemme todella tyytyväisiä! Suosittelen kaikille, jotka haluavat ihania vauvakuvia muistoiksi! 😊

Palautteet. Senjakulmala.fi

Noora Ahonen

Hyvä kuvaaja, mukavat kuvaus olosuhteet, tullaan uudestaankin😊

E

Elena

It was a pleasure to get so beautiful pictures of our little daughter. After we saw photo samples, we couldn't decide which to choose because our girl appeared super cute in all of them. So we ordered all of them :) It speaks for itself! Senja is a very lovely and professional person. I highly recommend her as a photographer.

Мы были очень рады получить такие красивые фото нашей дочки. После того как мы увидели образцы фото, мы не смогли выбрать только 5, потому что наша девочка была такая милая на всех. Так что мы заказали все :) Это о чем-то говорит! Женя очень милая девушка и профессионал своего дела, я рекомендую ее как фотографа.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Katariina Johansson

Kävimme viikonloppuna mieheni kanssa ikuistamassa esikoisemme odotusaikaa❤️ Kuvauksissa oli mukava sekä rento tunnelma ja pääsimme toteuttamaan toiveitamme. Kuvaajalla oli myös valmiiksi ideoita sekä ehdotuksia. Kuvamme saimme yllättävä nopeasti ja lopputulokseen tyytyväinen! Kiitos ihanalle kuvaajalle❣️

Palautteet. Senjakulmala.fi

Hanna-Mari

Lämmin kiitos kuvaajalle. Meiltä vahva suositus! Kuvista tuli todella ihania. Ja Senja toimi itse kuvaustilanteessa niin rauhallisesti vaikka meidän neiti ei ollut niin yhteistyöhaluinen. Tulemme varmasti uudestaankin kuvattavaksi!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Pia Moisio

Kiitokset ihanista puolivuotiskuvista! Studio on pieni, mutta toimiva. Senja on tosi mukava ja toiveitamme kuunneltiin. Kiva että löytyy vähän pienemmällekin budjetille sopivia kuvauspalveluita.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Johanna Peltonen

Kiitos aivan ihanista kuvista! Sain lapsistani upeita syyskuvia, joissa on aivan ihanat värit. Kuvausaika saatiin sovittua nopeasti sekä kuvat toimitettiin minulle ripeästi, kiitos myös siitä. Olet asiantunteva, taitava ja mukava kuvaaja :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Kaisa

Vauvasta tuli aivan ihania kuvia. Kiireettömästi ja ammattitaitoisesti Senja käsitteli vauvaa, joka on herkästi itkuinen ja vauva pysyi rauhallisena pääasiassa koko kuvauksen.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Tiia Jokinen

Kiitos aivan ihanasta kuvauksesta ja kuvista! Kuvaustilanne eteni täysin lapsen ehdoilla ja Senja osasi kommunikoida lapsen kanssa ihanasti. Nyt on ihanat kuvat muistona 1-vuotispäivästä. Kiitos, käytämme palvelujasi varmasti uudelleen!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Nea Halttunen

Kiitos todella todella paljon aivan ihanista Myyn kuvista! Olemme todella onnellisia kuvista ja varmasti suosittelemme Sinua kuvaajana tutuillemme ja tulemme uudestaan kuvattavaksi! Myös perhekuva onnistui ihanasti!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Johanna Hovilainen

Saimme Senjalta ihanat odotusajan kuvat. Kaikki toiveemme huomioitiin sekä kuvaustilanteessa että valitsemiemme kuvien käsittelyssä. Lämmin suositus!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Janika Rajala

Helposti sai sovittua kuvausajan, kiitos siitä. Laitoin vain Instagramissa viestiä ja tarkat ohjeet tuli mihin tulla ja milloin. Todella hienoja kuvia saatiin, vaikka vauva oli todella väsynyt ja itkuinen. Ammattitaitoista vauvan ja kuvan käsittelyä. Kannatti tulla Seinäjoelta asti kuvauksiin!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Sofia pyachik

Elokuunprinsessa_

Kuvaus sujui todella hienosti. Senja osaa hommansa. Hintakin oli kohdillaan!☀❤ voin lämpimästi suositella.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Paula

Kuvaus sujui nopeasti ja rennosti. Ja kuvausjälki miellytti. Hinta-laatusuhde hyvä.

Palautteet. Senjakulmala.fi

Iina Riihimäki

Olemme todella tyytyväisiä kuviin. Kuvat olivat kauniita ja viimeisteltyjä. Kuvaaja oli taitava ja osasi käsitellä lasta ja asetella kuviin. Kiitos!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Leena

Ihanat vauva- ja 1-vuotiskuvat saatu lapsista, vaikka mallit olleet välillä haastavia :) Voin lämpimästi suositella! Täytyy perhekuvakin ottaa jossain vaiheessa. Kiitos paljon!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Tanja

Ehdottomasti suosittelen. Käytin viikon vanhaa tytärtäni kuvauksissa ja Senja osasi hienosti käsitellä vauvaa, kameraa sekä rekviiittaa. Jäi oikein hyvä fiilis kuvauksista sekä tietty saimme ihania muistoja itsellemme kuvien myötä :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Hanna

Kävimme pariviikkoisen tyttömme kanssa kuvauksessa, jonka Senja hoiti todella luonnikkaasti ottaen huomioon, että tytöllä meinasi olla välillä itku vähän herkässä. :) Kuvista saatiin ihanan aurinkoisia ja suloisia mukavan rekvisiitan kera. Saimme kuvausajan sekä valmiit kuvat nopeasti. Voimme lämpimästi suositella Senjaa!

Palautteet. Senjakulmala.fi

Nadja

Kävimme kuvauksessa, kun RAKAS tyttö oli 1 kk ikäinen. Tosi siisti ja lämmin🔥👆 studio - lapsi oli tyytyväinen ja äiti myöskin!!!🤗😍Kuvaukset meni tosi nopeasti, kun saimme tosi hyvää ja ystävällistä palvelua rakkauden kanssa. Senja ihan hyvin keskustelee lapsen kanssa🌷. Ihan mahtavaa fillis!🤩 Yllätyksenä tuli, että studiossa on paljon erilaisia vaatteita lapsille. Se on tosi mukavaa, ei tarvitse miettiä, mitä laitetaan lapselle päälle kuvaukseen. Lopussa saimme ihania kuvia ja video!!! Sydämelliset kiitokset ihanasta päivästä ja hienosta työstä! On mukava tulla uudestaan kuvaukseen!❤

Palautteet. Senjakulmala.fi

Anni Nieminen

Edeltävällä viikolla kyselin mahdollista aikaa kuvaukseen. Aika saatiin heti seuraavan viikon alkuun. Kuvien luvattiin tulevan viikon sisällä, mutta koevedokset tulivatkin heti seuraavana päivänä ja valittuani kuvat sain lopulliset saman päivän aikana.
Kuvista oli todella vaikea valita viisi parasta, kun kaikki olivat niin hyviä. Senja kuvasi ammattimaisella otteella. Kuvat olivat, niinkuin äitinikin sanoi, kuin postikortista. Epätodellisen suloiset! Varmasti tulee käytyä uudestaankin. Kiitos Senjalle! :)

Palautteet. Senjakulmala.fi

Johanna

Todella onnistuneita ja monenlaisia kuvia saatiin 1v. tytöstä. Ja hintakin oli meille sopiva. Ajankohdan sopiminen messengerin kautta sujui hyvin ja kuvaukset olivat rennot ja nopeasti ohitse. Tyttökin viihtyi alkujännityksestä huolimatta. Saimme samaan hintaan teemakuvauksen sekä 1-v kuvia todella kauniilla taustalla. Ja kuvat tulivat todella nopeasti.